Ajankohtaista13.2.2012 Ystävänpäivä-tarjous INTERSPORTISTA3.2.2012 Miska Mällinen Pohjola-leirilleMISKA MÄLLINEN POHJOLA-LEIRILLE Pyryn D-98 joukkueen Miska Mällinen valittiin Vierumäelle 26.2.-29.2.2012 pidettävälle Pohjola-leirille. Pohjola-leiri on ensimmäinen askel nuorten jääkiekkoilijoiden matkalla Leijona-joukkueisiin, tästä alkaa tarkkailu poikien maajoukkueita kohti. Miska on viime syksyn ja kuluneen talven aikana ollut kahdessa Hämeen alueen kartoitustapahtumassa ja pelannut ylialueellista sarjaa Ilveksen joukkueessa jossa poikia on myös tarkkailtu Pohjola-leiriä silmällä pitäen. Miskan lisäksi alueen tehojäille on osallistunut D-98 joukkueesta 6 poikaa, jotka ovat saaneet hyvää kokemusta pelaamisesta ja harjoittelemisesta alueen parhaimmiston kanssa. Hämeen alueella on tarkkailtu lähes kahtasataa pelaajaa kuluvan kauden aikana, joten suoritus on todella hieno Miskalta. Joukkueeseen valittiin alueelta yhteensä 26 pelaajaa, joista yksi maalivahti, kolme puolustajaa ja neljä hyökkääjää tulevat pelaamaan leirillä ns. kymppijoukkueessa. Pohjola-leirille ottaa osaa 180 pelaajaa ympäri Suomea, jotka pelaavat yhdeksässä eri aluejoukkueessa ja lisäksi mukana on tuo kymppijoukkue, joka kootaan eri alueiden pojista, ketkä siinä pelaavat, selviää vasta itse leirillä Vierumäellä. Valinta 180:n ikäluokan tällä hetkellä parhaan pelaajan joukkoon on hieno suoritus, josta Pyry haluaa onnitella Miskaa ja toivottaa hyvää Pohjola-turnausta. ONNEA MISKA!
16.1.2012 PYRY valitsi vuoden 2011 urheilijat, valmentajat ja toimijatVuoden 2011 Nokian Pyryn palkitut ovat: 10.1.2012 Jääkiekossakin menestystäD-98: lle TURNAUSVOITTO LUVIALTA Osanottajina oli Rauman Lukko kahdella joukkueella, FPS Forssasta, Jää-Ahmat Hyvinkäältä ja TPS Turusta. Lue lisää... 6.1.2012 Lucas Millerin kiekkoleiri jälleen Nokialla!15.12.2011 Warriorin uudet mailat saapuneet!Klikkaa kuvaa, näet hinnat tarkemmin! 13.12.2011 Mitaleita PYRYn voimistelijoiden kaulaan!10.12.2011 Nokian Palloiluhallissa järjestettiin Svoli Sydän-Suomen alue asema sekä Svoli Show-tapahtuma. Aamu aloitettiin aikaisin koristelulla. Klo 9.00 starttasi Svolin Sydän-Suomen alueen asematapahtuman 1. Blokin harjoitukset, jotka sujuivat aikataulussa, samoin kuin itse asemaksi. Toisen blokin harjoituksen vietiin myös loistavasti läpi, kunnes itse aseman noin puolessa välissä ongelmat alkoivat. Sähköt katosivat koko rakennuksesta ja pimeys valtasi jokaisen nurkan! Asiaa tuli ripeästi selvittämään palloiluhallin talonmies, joka hälytti paikalle sähkömiehiä sekä kaupungin miehiä. Muutaman tunnin kamppailujen jälkeen vika löydettiin, mutta asematapahtuman loppu jouduttiin perumaan, sillä sähköjä ei saatu siinä vaiheessa palautettua. 8.12.2011 Varaa lippusi nyt! Lasten ja Nuorten liikuntaseminaari 21.1.2012Ilmoittaudu ja varaa lippusi tästä. Lipun hinta Nokian Pyry ry:n jäsenille 20,00€/kpl, muut 25,00€/kpl 7.12.2011 Voimistelujaoston jumppatiedoteVuoden 2011 aikuisten ja lasten jumpat loppuvat viikolla 49!
|
|||||||||||
|
25.10.2011
Aktivoimalla Plussa-korttisi seuran sopimusnroon SP0115 tuo se seuralle jälkihyvitettä, kun sitä käytetään Intersport Megastore (Lielahti ja Elo) tai K-Citymarketissa Nokialla.
Tämä ei vaikuta sinun omaan plussakertymääsi mitenkään vaan sinulle tulee samanverran pisteitä kuin aikaisemminkin.
25.10.2011

Tero Leinonen pukee PYRYn pelipaidan päälleen jo keskiviikkona 25.20. ottelussa Koovee - PYRY, joka alkaa Haka2:ssa klo 19.
20.10.2011
Jääkiekkoilija Anssi Salmela saapuu Nokian jäähallille käsi kipsattuna. Nykyisin Venäjällä pelaavan Salmelan ranne on vastikään leikattu Suomessa.
19.9.2011
Erityislastenryhmä on liikuntakerho, joka on suunnattu erityislapsille sekä lapsille, jotka eivät halua kilpailullista harrastusta. Kerhon painopisteenä on jalkapallo, mutta myös erilaiset leikit ja pelit sekä muihin lajeihin tutustuminen kuuluvat ohjelmaan. Ikäjakauma kerholaisilla on noin 6 – 15 vuotta.
17.9.2011

Kausikortit nyt myynnissä PYRYn toimistolla (Kauppakatu 1-3, 3 krs) ja jäähallilla lipunmyynnissä ennen ottelua. Voit myös tilata kortin s-postilla osoitteestajaakiekko@nokianpyry.net
Samalla kortilla näet kaikki sekä alkusarjan-, että ylemmän- tai alemman jatkosarja kotipelit.
15.9.2011

Tervetuloa ohjaajaksi! -koulutuksen tavoitteena on antaa aloittaville ohjaajille perustietoja ja -taitoja lasten ohjaamisesta sekä innostaa heitä etenemään koulutuspolulla. Koulutus sopii hyvin seuran junioreille, lasten vanhemmille sekä kaikille jotka aloittavat lasten valmentajina tai ohjaajina.
Kyseessä on yleiskoulutus, joka sopii kaikille lajeille ja siitä myönnetään virallinen todistus. Koulutuksen kesto on 3 tuntia.
Koulutus järjestetään: Ma 26.9. klo 17:30 – 20:30 Nokian Pyryn toimistolla
Nokian Pyry ryLisätiedot: kalle.honkonen@nokianpyry.fi tai 0500 656 969
|
Nimi |
Koko |
|
|
|
206.01 kB |
|
© Nokian Pyry ry