Jaostot ja lajit

Jääkiekko

Arkisto: 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011

Ajankohtaista

1.10.2020

Jäähalliyhtiö tiedottaa: Toiminta lokakuussa 2020

Jäähalliyhtiö tiedottaa: TOIMINTA NOKIAN JÄÄHALLISSA LOKAKUUSSA 2020

Koronavirus tilanteen pahentuessa Pirkanmaalla on myös Nokian tiukennettava rajoituksia Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 22.9.2020 päätöksen mukaisesti.

Jokaisella vuorolla on oltava vastuullinen järjestäjä ja ohjaaja/valmentaja. Vuoron järjestäjät vastaavat osaltaan lajiliittojen, terveysviranomaisten ja Jäähallin ohjeistuksen noudattamisesta.

Yli 50 hlön tapahtumissa järjestäjä vastaa, että osallistujien turvallisuus varmistetaan noudattamalla THL:n ohjeistusta.

Tärkeimmät 1.10.2020 päivitetyt jäähallin ohjeet em. tapahtumien ulkopuolisena aikana:

1. Hallille ei tulla sairaana.
2. Vuorolle vain toiminnan kannalta välttämättömät henkilöt. Pelaajien/urheilijoiden/harrastajien lisäksi vain valmennus/ohjaus, joukkueenjohto ja huolto. Muiden tulee pysyä hallin ulkopuolella.
3. Sylkeminen jäälle, lattioille yms. pinnoille on ehdottomasti kielletty.
4. Huomioithan liikkuessasi hallilla myös muut käyttäjät. Annat tilaa kulkea. Annat rauhan edellisten poistua vuoroltaan. Ja poistutaan vuorolta ripeästi seuraavien alta pois. Oheisharjoittelu tapahtuu ulkona.
5. Pidäthän huolta osaltasi siisteydestä ja käsihygieniasta.
6. Suosittelemme maskinkäyttöä ja koronavilkku päälle!

Ethän jää sisäänkäyntien eteen ja kulkuteille.  
Vaihdetaan kuulumiset kavereiden kanssa ulkona, huomioiden poikkeusolot!

Yhteistyöllä, joustavuudella, reippaalla toiminnalla ja rennolla asenteella hyvä tulee!

« Takaisin

      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  
Edellinen kuukausi Lokakuu 2020 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry