Pyryn jaostot

Nokian Pyry

JOUKKUETILAUKSET


Käykää jaoston/joukkueen sisällä keskustelu mitä tarpeita teillä on. Jaostoille valitaan vielä erikseen omat lajivaatteensa, joita ei seuran yhteisistä sopimustekstiileistä löydy. Samoin on jaostoille mahdollista tehdä muita, esim. välinemallistoja tai -hinnastoja.

Miettikää yhdessä valmiiksi seuraavat asiat:

Sovituspäivät, eli mahdollisimman moni jäsenistä paikalla, myös klo aika

- Esim. A-junnut klo 16, B-junnut 16:30, etc. eli ei kaikki kerralla ja myös vanhemmat
mukaan tekemään päätöksiä saman tien.

- Samalla kun asu on sovitettu ja tilattu, on hyvä aloittaa rahojen kerääminen, jotta
saadaan laskut sopimusten mukaan hoidettua.

2. Joukkueille toimitetaan tarvittaessa myös sovitussarjoja tuotteista. Sovitussarjojen
tilaukset vähintään kahta viikkoa aikaisemmin jaoston yhteyshenkilöltä. Joka puolestaan hoitaa lopullisen sovitussarja tilauksen Intersportista

3. Sopimustuotteet ja niiden hinnat on sovittu seuran hallituksen puolesta.

4. Jaoston sisältä valitaan yksi yhteyshenkilö, jonka kautta tilaukset, kyselyt,
toimitukset jne. pääsääntöisesti kulkevat. Tämä yhteyshenkilö on puolestaan ainoana tilaajana Intersportiin. Samoin ainoastaan yksi yhteyshenkilö/jaosto on oikeutettu hakemaan tuotteita laskuun. Tällä tavoin pystytään pitämään laskuun ostaminen kontrolloituna. Maksuehtona on normaalisti 14pv netto, josta voidaan ennalta sovitusti joustaa.

5. Tehkää tilaus joukkuekohtaisesti, niin tavarat toimitetaan joukkuekohtaisesti.

6. Seuran yhteyshenkilö Intersportissa on: Jani Lahtinen, p. 050 912 6635, seura.lielahti@intersport.fi

PAINATUKSET

- Sopimustuotteisiin on sisällytetty valmiiksi Pyryn logo. Mikäli haluatte muita painatuksia, niin nekin järjestyvät Intersportin kautta. Painatuksiin tulee erillinen työkortti ladattavaksi seuran sivuilta (esim. pelipaitojen nrot ja nimikoinnit).

REKLAMAATIOT

- KAIKKI tuotteisiin, painatuksiin, hintoihin tms. liittyvät reklamaatiot suoraan jaoston yhteyshenkilölle, joka puolestaan tekee reklamaatiot Intersportiin.

HINNAT

- Sopimustuotteiden hinnat ovat siis sovittu ja lukittu, joten on aivan sama tilaatko yhden vai 1000kpl kerralla.

Lataa tilauslomake TÄSTÄ.

Mallit nähtävillä myös Pyryn toimistolla.

 

  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31      
Edellinen kuukausi Toukokuu 2012 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry