Pyryn jaostot

Liikuntakerho

Kerhon sisältö

Kerhon sisältö

Kerhossa lapsi pääsee kokeilemaan kahdeksaa eri lajia. Lajeina ovat voimistelu (Temppukerho), palloilulajit (sähly, koripallo, jalkapallo, lentopallo), jää-/ulkoliikunta, pesäpallo ja suunnistus. Jokaista liikuntamuotoa harjoitellaan n. 4 kertaa, jolloin lapselle tulee yhteensä 32 osallistumiskertaa yhden lukukauden aikana. Viimeisellä kerralla on viime vuodenkin tapaan luvassa iso yllätystapahtuma. Kerhoonosallistujan ei tarvitse hankkia omia lajikohtaisia varusteita, vaan kerho tarjoaa nämä. Liikuntakerran sisältö suunnitellaan siten, että lapset pääsevät nauttimaan liikkumisesta leikkien ja sopivien harjoitteiden sekä pelien kautta.

Osallistujan kehitystä seurataan annetun materiaalin tuella; osallistujille jaetaan vihko, jossa on lukujärjestys, tietoa kerhon toiminnasta, vastuuhenkilön tiedot sekä kannustava huomionosoitus, kun lapsi on osoittanut rehtiä henkeä ryhmässä ja sisäistänyt harjoitetun liikuntamuodon perusteet.

Tavoitteet

Toiminnan tavoitteena on tutustuttaa lapset eri liikuntamuotoihin, tuottaa onnistumisen elämyksiä ja liikunnan iloa, sekä tukea omaehtoista liikkumista ja arkiaktiivisuutta. Kerho antaa osallistujille positiivisia elämyksiä liikkumisen ja leikkien avulla.

Kenelle

Kerho jaetaan neljään ikäryhmään; 4-5 -vuotiaat, 6-7 -vuotiaat, 8-9 -vuotiaat sekä 10-12 -vuotiaat. Tytöt ja pojat ovat samoissa ryhmissä. 

Milloin

Nokian Pyry jatkaa Nokialla lasten ja nuorten monipuolisen liikuntakerhotoimintaa 20.9.2011 viikolla 38. Kerhon toiminta keskittyy iltapäivään siten, että ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 15.30.

Ohjaajat

Tänä vuonna kerhossa on kaksi päävetäjää Juho Nousiainen ja Jarno Jokela, jolloin voimme taata turvallisia harjoitteita ja hauskaa toimintaa kerhossa. Lisäksi paikalla on vielä apuohjaajia ryhmän koon mukaan.

Missä

Kerho toimii Nokian koulun liikuntasalissa ja koulun ympäristössä koko kauden, pois lukien suunnistuksen ajan. Suunnistuksen kokoontumispaikat varmistuvat lähempänä suunnistusjaksoa.

Kustannukset

Vaikka kerhon on lisännyt toimintaa viime vuodesta, niin hinta on pienentynyt. Lapsen osallistuminen kerhoon maksaa 5,6 € kerta. Kerhossa on tyytyväisyystakuu, joten ensimmäinen kerta on veloitukseton. Jos lapsi ei halua jatkaa kerhossa, niin emme veloita siitä mitään. Lapsen tullessa toiselle kerralle hän samalla sitoutuu läsnä olollaan kerhontoimintaa. Näin perhe sitoutuu maksamaan kausimaksun, joka on 173 € jos lapsi on ollut alusta lähtien mukana. Maksun voi halutessa jakaa useampiin eriin laskulle. Lapsi on vakuutettu kerhon puolesta.

 

  1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31      
Edellinen kuukausi Toukokuu 2012 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry